Sopivan shoppailun raja

Missä on sopivan shoppailun raja? Sitä olen miettinyt viime päivät. Olenko oikeasti shoppaillut ihan sopivasti, mutta olen jostain keksinyt tuntea syyllisyyttä tästä asiasta? Kuvittelisin, että jos asunto on ihan täynnä tavaraa ja vaatetta, silloin voisi ajatella että raja on ylitetty. Tai että jos ostaa samanlaisia tavaroita monta erilaisia, niin silloinkin voisin ajatella että raja on ylitetty. Yksi selkeä merkki olisi mielestäni myös rahatilanne - jos shoppailee vaikka ei olisi varaa, niin se on huonoin juttu kaikista. Jos on varaa, asunto ei ole täpötäynnä eikä entuudestaan omista samaa asiaa montaa kappaletta, niin tarvitseeko shoppailusta syyllistyä? Vai onko syyllisyydentunne pikemminkin ajanmukainen trendi - nyt kun eletään ekoilun, kestävän kulutuksen ja sen sellaisen aikakautta niin shoppailu on synneistä pahin?

Itse en edes tilaa postimyynneistä kuin todella harvoin, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Vaatteita en tykkää tilata netistä, ostan ne mieluummin suoraan kaupasta. En mene vaatekauppoihin joka viikonloppu vaan enimmäkseen silloin kun olen matkoilla. Rakastan käydä ulkomaalaisissa vaatekaupoissa, niistä usein tarttuu mukaan riepu jos toinenkin. Se, että saatan ostaa kerralla paljon vaikuttaa siltä kun shoppailisin paljon - mutta verrattuna ihmisiin jotka ostavat joka viikko tavaran tai vaatteen, kumpi loppujen lopuksi ostaa enemmän? Äsken tulin miettineeksi, että minulle shoppailu on kuin harrastus. En harrasta liikuntaa, kuvataiteita tai ruuanlaittoa - mitä siis teen vapaa-ajallani? Matkustelen, surffaan netissä ja shoppailen. Jos minulla olisi jokin muu harrastus, tulisinko shoppailleeksi vähemmän? Se on mielenkiintoinen kysymys.

Luin eilen illalla vanhaa Anna-lehteä, jossa oli mahtavan osuva pääkirjoitus. Olisikohan "tavarastatykkääjä" sopiva termi kuvaamaan minua?