perjantai 10. tammikuuta 2014

Lempitavaroitani

Edellisessä postauksessani oli liitteenä kuva Anna-lehden pääkirjoituksesta. Olen monilta osin samaa mieltä koko kirjoituksen kanssa. Siinä puhuttiin että tavaroiden omistaminen voi aiheuttaa reaktioita tunnetasolla. Minulla on montakin tavaraa ja vaatetta jotka herättävät minussa positiivisia tunteita. Listaan huvikseni tähän 10 esimerkkiä omistamistani tavaroista/vaatteista ja kerron mitä ajattelen niistä.


1. Ihanat mustat lakeerikengät. Täydellinen mekkojen kanssa. Hassua on se, etten olisi itse koskaan ostanut näitä, mutta mummoni joka oli mukana kenkäostoksilla, yllytti kokeilemaan näitä. Lähtivät sitten mukaan kotiin ja olen siitä kiitollinen mummolle!


2. Mitä elämä olisi ilman hajuvesiä? Hajuvesillä saa luotua tunnelman ja mielialan. Jos suihkauttaa aamulla lempituoksuaan, niin ei voi olla tuntematta edes hetkisen ajan mielihyvää.



3. Sohvani yläpuolta koristaa tällainen elämänviisaustaulu. Kaikki lauseet ovat niin viisaita ja niin tosia. Tämän luettuaan ei voi muuta kuin intoilla että mitä elämästä voikaan saada irti! Yksinkertaisimmillaan elämä on jokaisen omissa käsissä. Vain itse pystyy tekemään elämästä sellaisen kuin haluaa.


4. Vanha Singerin ompelupöytä osaa itsessään olla niin kaunis. Sillä on historia kerrottavanaan. Painaa kuin synti, mutta raahaamisen arvoinen.


5. Kukkanen taas on saatu mummilta. Toivottomana antiviherpeukalona olen tappanut kaikki omistuksessani olleet viherkasvit, joten en ollut toiveikas tämänkään kanssa. Vaan mitä, vaihdettuani sen uuteen ruukkuun ja uusiin multiin, päällisosa pukkaa uutta vihreää täyttä päätä. Toivon tälle pitkää ikää.


6. Eero Aarnion suunnittelema Tuplakupla-lamppu. Monen vuoden hartaan toivomisen jälkeen sain tämän valmistujaislahjaksi. On kyllä yksi parhaista lahjoista!


7. Fanitan tätä kuvaa yli kaiken. Eräällä kaverillani on tällainen toppi ja arvatkaa vain olenko kade! Tässä kiteytyy elämänfilosofiani.


8. Ilman kirjoja ei ole elämää. Kirjat ovat aarteita. Kätkettyjä maailmoja jotka odottavat vierailijoitaan. Ainoat oikeat ovat kovakantiset.


9. Voi elämä, miten kauniit Kastehelmi-astiat voivat olla! Miksi kituuttaa halpisastioilla kun voi pelkillä astioilla tuoda vähän iloa elämään?


10. Merinovillainen hame on kyllä yksi mukavimmista vaatekappaleista mitä voi päälleen vetää. Tässä hameessa ei voi tuntea itseään rumaksi.















Näitä rakastan.

Ei ollut vaikeaa löytää ihania asioita. Pienistä asioista voi löytää runsaastikin maustetta elämään. Kaunis suunnittelu miellyttää silmää ja ilostuttaa.


1 kommentti:

  1. Tosi hyvä idea! Jokaisen pitäisi tehdä tuo "löydä 10 ihaninta tavaraasi". Jää nähtäväksi, saanko itsekään tehtyä tuon :)

    VastaaPoista